Hemmottelua

Keskiviikkona pidimme kotipäivän. Kotipäivinä yleensä olemme pesseet pyykkejä, hoitaneet lapsia ja rentoutuneet normaalia enemmän, kun ei ole tarvinnut ajatella missä milloinkin pitää olla.

​Lapset kulkevat täällä usein fliplopit jalassa tai paljain jaloin ja koska ne usein unohtuvat matkalle, ovat jalat kovassa rasituksessa. Päätimme siksi tehdä heille jalkahoidot. Lapset olivat jännittyneitä. Aluksi pesimme heidän jalkansa, sitten teimme kuorinnan öljyllä ja sokerilla, lopuksi rasvasimme jalat. Eräskin pikkupoika oli kauhusta kankea, mutta huokaisi helpotuksesta, kun huomasi mitä teemme. Taisi hän jopa hieman laulaakin. Lasten jalkahoitojen jälkeen päätimme hemmotella myös työntekijöitä käsihoidoilla, johon kuului lopuksi kynsienlakkaus.

Perjantaina kävimme vierailulla kahdella lukiolla. Toinen lukio, Tapsagoi Highschool oli oikea maalaiskoulu ja siitä tuli osalle mieleen Louen maatalouspuoli. Olimme ajatelleet koulua isommaksi, mutta loppujen lopuksi se oli yllättävän pieni tai siltä se meistä tuntui. Vararehtori johdatti meidät ystävällisesti saavuttuamme rehtorin huoneeseen, jossa kirjoitimme nimemme vieraskirjaan ja odotimme, että saisimme oppaan esittelemään meille koulua. Siirryimme tyhjään luokkaan, jossa meille esiteltiin osa opettajista ja kun meille kerrottiin, että koulussa on 14 opettajaa ja opiskelijoita noin 300, olimme hämmästyneitä. 

Esittelyjen jälkeen vararehtori pyysi, että jakautuisimme neljään ryhmään ja hajaantuisimme eri luokkiin. Luokissa esittelimme itsemme ja vastasimme opiskelijoiden kysymyksiin. Heitä kiinnosti suuresti meidän koulujärjestelmämme. Opiskelijoita kiinnosti myös tietää Suomesta erilaisia asioita, kuten mitä me kasvatamme ja miksi kannattaa tulla Suomeen.

​

Toisella koululla, Cheplaskein poikakoululla, saimme pientä purtavaa ja juotavaa. Tämän jälkeen kiersimme eri luokissa ja esittelimme itsemme lyhyesti sekä vastasimme opiskelijoiden kysymyksiin. Pojat esittivät metsästystanssin, joka hurmasi tyttömme täydellisesti. Koululla on noin 350 opiskelijaa ja luokassa heitä saattoi olla jopa yli viisikymmentä. Keniassa koulupuvut kuuluvat asiaan. Kukaan ei pääse erottumaan muodikkaammilla vaatteillaan. No, tytöt olivat innoissaan tästä viimeisestä kouluvierailusta ja taisi ne 350 poikaakin olla innoissaan meidän tyttöjen vierailusta. Valokuvia otettiin ja Facebook tietoja vaihdettiin.

Sairaala

​​​​Jambo!

Eilen käytiin paikallisessa yliopistollisessa sairaalassa tutustumassa, joka on Kenian toisiksi suurin sairaala. Sairaalassa oli vuorokauden aikana n.1000 asiakasta, 400 lääkäriä ja 800 petipaikkaa. Petipaikkoja jouduttiin silti usein jakamaan, kun ne loppuivat kesken. Sairaalan hygieniataso oli todella alhainen verrattuna Suomen sairaaloihin, mutta paikalliseen tasoon nähden se oli korkealaatuinen paikka. Paikallisten lääkärien ja hoitajien palkat olivat ihan säälittäviä, sillä hoitajilla normaali kuukausipalkka oli n.70e ja lääkäreillä n.300e. Olimme aivan hämmästyneitä kun kuulimme, että sairaalan synnytysosaston nuorimmat synnyttäjät ovat kymmenen vuotiaita. Tällä periaatteella meillä jokaisella voisi olla useampi lapsi jo, osa voisi olla mummoja, osa isomummoja ja osa isoisoisomummoja. (siskolla pitäisi olla jo kuudessa polvessa jälkeläisiä, kun todellisuudessa niitä ei ole vielä yhtään) Kun kerroimme heille, että meilläpäin synnyttäjät voivat olla 40-vuotiaita, he olivat kauhuissaan.

 
Täälläpäin syöpä on yleistynyt ja syövän pelko on ohittanut HIV pelon. Ihmiset ovat alkaneet ymmärtää, että HIV on hoidettavissa, mutta syöpä ei. Oli surullista kuultavaa, kun hylättyjä lapsia oli odottamassa sairaalassa sijoituspaikkaa jopa yli vuoden ajan, tästä esimerkkinä se, että sijoituksiin ei yleensä huolittu cp-vammaisia lapsia, joten he joutuivat odottaa kauan aikaa paikkaa. Sairaalassa käynti herätti tunteita siitä, että kuinka meillä on hyvin asiat suomessa. Lisäksi pohdimme, että emme haluaisi asua täällä, tai ainakaan joutua paikalliseen sairaalahoitoon. Kävimme vierailun jälkeen shoppailemassa käsityökojuilla, josta mukaan tarttui jokaiselle jotain pientä. Takaisin orpokodille saavuttua, osa alkoi leipoa suklaabaanaanikookoskakkua illan läksiäisiä varten. Pidimme orpokodilla läksiäiset Hollantilaiselle Marikalle, jolla loppuu tänään vapaaehtoistyö täällä. Lapset esittivät useita lauluja ja tansseja Marikalle, sekä orpokodin henkilökunta lahjoitti hänelle kenialaisia asusteita.

Tarjosimme tekemäämme suklaakakkua ja popcorneja lapsille ja henkilökunnalle. Opettelimme lasten kanssa Jaakko kulta laulua swahiliksi, sekä opetimme heille saman suomeksi, jonka lauloimme myös Marikalle illan läksiäisissä kaanonissa. Koulupäivät lapsilla ovat hyvin pitkiä, sillä nuorimmillakin oppilailla (5-6v) koulupäivät kestävät suomalaisen työpäivän verran, jonka päälle he tulevat orpokodille tekemään vielä kotiläksyjä. Meistä on aivan järkyttävää ajatella, että me olisimme koulussa koko päivän. Meidän 8h päivätkin tuntuvat usein liian pitkiltä ja me olemme sentään aikuisia ja emme tarvitse enää sitä leikkiä, mitä nämä lapset vielä tarvitsevat. Täällä ihmiset eivät valitse itse ammattejaan, vaan ammatti valitsee heidät koulumenestyksen mukaan. Tilaisuus on otettava vastaan, jos semmoinen eteen tulee.

Me mietimme, että meistä ei olisi mihinkään peruskoulun arvosanojen perusteella. Täällä ollessa olemme paljon oppineet ja mahtavia kokemuksia saaneet. Ollaan opittu arvostamaan arkisia ja ennen pieniä asioita kotimaassa, kuten lämpimät suihkut, vetävät ja hajuttomat vessat, kunnollinen vessapaperi, pehmeät patjat, yleinen siisteys, liikennesäännöt, ja tasaiseksi päällystetyt tiet. Arvostamme myös paikallista ilmastoa, aurinkoa, ihmisten ystävällisyyttä, luonnonmukaista ruokaa ja yöllistä tähtitaivasta teepaitakelissä.

​

Leikkejä ja shoppailua

Jambo! Habari? 

Sunnuntaina piti viettää lepopäivää, mutta Tommi asensi televisiota varten juttuja, tytöt leipoivat tiikerikakkuja, osa pyykkäsi ja silitti vaatteita ja osa touhusi lasten kanssa. Leipomukset onnistuivat hyvin. Hieman erimakuisia, koska ainekset olivat erilaisia. Annettiin kakkua myös lapsille illallisen jälkeen, tykkäsivät kovasti.

​

Tänään pidettiin shoppailu päivää, eli kävimme kaupungissa orpokodin koulubussilla. Tytöt olivat ihmeissään alhaisesta hintatasosta, että eivät viitsineet edes kovin tingata. Olemme nähneet aika korkeita hintoja tuolla turistirysissä, mutta täällä landella kaikki on toisin.

 Kenialainen vaihto-opiskelija Kemistä antoi meille vietäväksi tavaroita Suomesta Keniaan. Veimme tänään tavaralähetyksen hänen miehelleen postiin. Postiväki oli niin innoissaan, että olisivat halunneet esitellä meille Kenialaisen postisysteemin. Mutta, tytöillä oli vain tavarat mielessä, joten kiiruhdimme kauppakierrokselle. Saldona oli salaattiottimia, vaatteita, koruja, laukkuja, kenkiä, tauluja ja niin edelleen. Kauppakeskus oli tyttöjen mielestä aika sekava ja putiikit pieniä. Käytiin lounaalla pitsalla, joka oli tosi maittavaa. Osa jaksoi syödä vielä jälkkäriksi kahvia ja leivonnaisia.

​

Osa tytöistä ja Tommi jumppasivat eilen illalla pihalla ja lapset katselivat kiinnostuneina. Lapset haluavatkin Tommin opettavan heille judoa. Lapset haluaisivat laulaa koko ajan leijonan metsästystä. Tytöt opettivat myös harakka huttua keittää, josta tuli myös hitti. Loistofiilis on kuulemma ja lapset ovat valloittaneet tyttöjen sydämet. Pääsääntöisesti ollaan oltu terveinä, lukuun ottamatta rakkoja jaloissa, flunssaa, haavoja/ nirhaumia kehossa ja palanutta ihoa.

Kutsut

Ollaan oltu aika väsyneitä, johtuen ilmastosta, korkeudesta ja uusista asioista päivittäin. Uni maittaisi päivälläkin, erityisesti ruoan jälkeen. Monella unirytmi on kohdallaan ja mennään ajoissa nukkumaan. Ollaan pääosin oltu terveinä. Osalla maha on ilmoitellut ruokavalion erilaisuudesta ja pientä flunssan poikasta on ollut joillakin. Tytöt ovat myös päässeet treenaamaan nyrkkipyykkäystä. Yhdessä tyttöjen vessassa on vaihdettava tamponi päivittäin hajuhaittojen välttämiseksi. Rusketuksen ja palamisen raja on hieno ja itseasiassa ruskean pölyn peittämät jalkamme ja kasvomme ovat todennäköisesti vain likaiset

​

Eilen iltapäivällä olimme lasten kanssa leikkikentällä. Monet treenasivat käsilihaksiaan hyppyyttämällä ja pyörittämällä lapsia. Useat lapsista halusivat vain istua sylissä ja heitä kiinnostivat kovasti aurinkolasit ja kamerat. Tänään leikimme laululeikkejä lasten kanssa. Pyysimme heitä laulamaan swahiliksi meille ja he aloittivat ”Minä poljen, sinä ohjaat, niin kuin tanssi matka käy. Mummolaan, kun pyöräilemme…” Eli edellisen ryhmän opettama laulu oli hyvin muistissa. No, opettivat he meille swahilin kielisen laulun, jota hoilasimme sitten lasten kanssa kaanonissa.

​

Saimme tänään lounaskutsun naapurista. Kutsuja oli Venäjän Kenian suurlähettiläs. Hän oli lähdössä takaisin Venäjälle ja kestitsi naapureita, ystäviä ja muita silmää tekeviä ihmisiä, kuten meitä. Kutsuilla oli eri kansallisuuksia. Ruokaa oli tosi paljon ja montaa eri lajia. Tytöt ihmettelivät, kun kaikki kättelivät kaikkia ja jokaista täytyi erikseen tervehtiä. Siitä tuli kotoinen olo. Puheita piti myös pitää vähän jokaisen ja hieroa suhteita eri ihmisiin. No, me siis saimme kutsun tutustumaan Moi Universityn hoitajakoulutukseen. Kävellessämme tienlaitaa kutsuille aiheutimme paljon katseita ohi meneviltä autoilta, onneksi emme aiheuttaneet kolareita.

​

Olemme tavanneet ihania ihmisiä ja osa on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen meihin. Lämmin ja välitön kohtaaminen ihmisten kanssa on sykähdyttänyt meitä. Erityisesti Sisar Marian iloinen, huumorintajuinen ja herttainen persoonallisuus on valloittanut. Matkasta on nautittu joka päivä täysin siemauksin! Annoimme lahjoitetut lasten vaatteet ja lelut ja niitä taisi olla yli 16 matkalaukullista. Kiitos siis vielä kaikille, jotka antoivat meille mukaan viemisiä! Ne tulivat tarpeeseen…