Viimeisiä viedään

Perjantaina lähdettiin Fish Eagle Inn:stä kohti Kilimanjaroa, Moshia. Matkustimme perjantaina koko päivän, ensin safari autoilla ja Nairobissa vaihdoimme yhteiseen bussiin, jolla matka jatkui. Kenian ja Tansanian rajalla rajamuodollisuudet sujuivat nopeasti. Perille päästiin illalla pimeään aikaan ja kaikki oli todella nälkäisiä. Hotellille päästyä hotellin johtaja tuli meitä vastaan, saimme huoneet ja pääsimme illalliselle. Heti illasta jouduimme alkamaan laskea rahoja, sillä meillä ei ollutkaan puolihoitoa varattuna, joten siis illallinen ei hintaan kuulunut. Ruoka kumminkin syötiin ja saatiin maksettua ryhmän rahoista.

Lauantai aamuna suurin osa porukasta lähti vaeltamaan Kilimanjarolle. Bussi lähti kohti Marangu Gate:a, joka sijaitsi 1860 metrin korkeudessa. Vaeltamaan lähtemisen kanssa tuuhisteltiin, sillä kaikkien tuli ensin kirjoittaa nimet, passinumero, ikä, paikkakunta ja maa vieraskirjaan. Portilta vuokrattiin myös sadetakit, osa sai aika koomisia kokoja.

Huomasimme, että paikallisilla kantajilla on kova kunto, sillä he kantoivat sekä ylös että alas turisteille retkeilytarvikkeita. Isot rinkat selässä ja pään päällä n.20kg muuta tavaraa säkissä. Samalla tunsimme olomme hyvin heikko kuntoisiksi, sillä meillä oli vain pienet reput selässä ja silti puuskutimme. Paikallisilta kuului moneen otteeseen ’pole pole’ eli ’hitaasti’ ’hitaasti’.

Matkaa tuli 8km verran yhteen suuntaan ja päivän aikana nousua 840m, joka suoritettiin n. neljässä tunnissa. Reitti kulki läpi sademetsän, joka ylemmäs noustessa muuttui vähitellen risukoksi. Pienet muurahaiset kiusasivat alkumatkasta kiiveten lahkeiden vartta ylös ja sukkien sisään puremaan.  Matkan varrella välillä oli pimeää sumun vuoksi, välillä aurinko valaisi pilven lomasta.

Usealla oli matkan aikana ajatuksia luovuttamisen suhteen, oli pyörrytyksen, pahoinvoinnin ja päänsäryn tunnetta. Kun opas kertoi, että nousua oli jäljellä enää 10minuuttia, niin tuli tunne, ettei sitäkään enää jaksa nousta. Kun näimme Mandaran majojen kattoja, askel keveni huomattavasti. Tunne nousun päätepisteessä Mandara Hut:lla oli mahtava. Kun saavuimme takaisin hotellille, pilvet olivat väistyneet ja näimme Kilimanjaron huipun kaikessa komeudessaan.

Osa tytöistä jäi hotellille viettämään allas-päivää. Altaalla meitä vahti hotellin työntekijä monta tuntia, joka lopulta kielsi meitä syömästä omia eväitä altaalla.  Altaalla keksimme ruveta heittelemään toisiamme rosvon porras tekniikalla. Myöskin paikallisten elekielen tunnistamista harjoiteltiin suullisesti ja ilmeisen osuvasti. Ruokaa tilatessa huomasimme, että ruoka kannattaa tilata tuntia ennen kuin on nälkä, sillä ruoan valmistuksessa meni tunti. Ruoka oli silti äärettömän hyvää ja täyttävää.

Viimeinen majapaikka on ollut hyvä tasoinen. Tytöt tuumasivatkin, että hotellihuone näytti ihan hääsviitiltä, kuin oltaisiin häämatkalla. Olemme siis osanneet nauttia meidän viimeisistä illoista ja öistä. Nyt odotamme bussin lähtemistä kentälle. 20.40 lentokone starttaa kohti Amsterdamia ja Oulussa olemme maanantaina kello 17.00 (toivottavasti). PS. emme saaneet nettiä toimimaan, eli olemme jo kentällä odottamassa lentoa.....

Hell´s Gate

Olemme siis päässeet Lake Naivashalle. Kävimme eilen Lake Nakurun luonnonpuistossa. Näimme siellä yhden Big Fifesta, eli sarvikuonon. Meiltä jäi siis puuttumaan yksi kokonaisuudesta. Jännittävää oli nähdä safarimuurahaisten vaellus. Emme olisi halunneet kohdata niitä maassa, koska ne pystyvät syömään lihaa. Näimme myös tosi läheltä eläimiä, joita olemme nähneet jo aiemminkin, esimerkiksi seeproja. Paikalliseksi paloasemaksi nimesimme sarvikuonon pissaamisen, se oli kyllä koominen näky. Apinat esittelivät meille myös kaikennäköistä...lisäksi yksi autoistamme koki apinahyökkäyksen. Apina halusi tervehtiä tyttöjä hieman lähemmin, mutta taisi säikähtää lopulta kauheaa kiljumista, huitomista erilaisilla esineillä, tööttäämistä jne. Tyttöjen raportin perusteella tilanne oli aika sekava ja kuskikin teki ennätyssyöksyt etupenkiltä taakse avuksi. Kohta käännyimme keskimmäisessä autossa katsomaan viimeistä autoa kertoaksemme, että eka autoon hyökkäsi apina ja aloimme huutamaan, että teidän autossa on apina...


Lake Naivashalla kävimme eilen veneretkellä järvellä. Osa pelkäsi, koska veneet olivat pieniä ja kiikkeriä. Näimme hippoja ja useita erilaisia lintuja. Vesilintuja oli joka lähtöön ja suuret pelikaanit herättivät ihastusta. Out of Africa elokuvan kuvauksia oli tehty saarella, jonka edustalla kävimme veneellä.


Tänään lähdimme aamulla kohti Hell´s Gatea ja emme oikein tienneet mitä vastassa oli, joten olimme varustautuneet ja varautuneet hieman väärin. Poljimme 8 kilometriä pääportilta kohti kanjonia. Perille päästyämme jouduimme laskeutumaan liukkaita kiviä pitkin kanjonin pohjalle. Osa tytöistä sanoi, että me ei selvitä tästä hengissä. Näkymät olivat tosi huikeita ja huokailuja kuului tyttöjen suusta heidän ihastellessaan maisemia. Korkeanpaikan- ja ahtaanpaikan kammot unohtuivat näkymien myötä. Olimme aika väsyneitä ja nälkäisiä, kun aloitimme pyörämatkan takaisin pääportille paahtavassa auringossa. Juotavat olivat tuossa vaiheessa jo aika lopussa. Sisko meni liftillä yhden opiskelijan kanssa portille kipeän jalan vuoksi. Tämän matkan ensimmäinen ripulisairastaja jäi reissusta pois sekä hänen kaverikseen jäänyt opiskelija. Hell´s Gatella oli kuvattu Tomb Rider (Elämän lähde) elokuvaa.

Kolme rohkeaa jäi kokeilemaan kalliokiipeilyä puiston portin lähelle. Heillä riitti vielä voimaa kiipeilyyn, kun me muut olimme ihan puhki ja haaveilimme kylmästä juotavasta ja suolaisesta syötävästä. Nyt ollaan lähdössä kohta illalliselle ja viimeinen yö Kenian puolella alkaa. Huomenna suuntaamme kohti Tansaniaa, jossa odottavat vielä viimeiset matkamme kokemukset...

Uusia tuulia

Ollaan Nakurussa aamupalapöydässä. Olimme liian väsyneitä kirjoittamaan blogia eilen illalla. Lähdimme aamulla seitsemältä Lewalta, matkustimme koko päivän ja saavuimme kohteeseen illalla auringonlaskun aikaan.

Orpokodilla tytöt laittoivat hiuksiin pikkulettejä, oli tosi halpaa. Esimerkiksi Satulle laitettiin jatkojen kanssa lettejä n. 4 tuntia hintaan 500 Shillinkiä (n 5€). Kävimme myös viimeisenä iltana syömässä kiinalaisessa ravintolassa Eldoretin keskustassa. Mukanamme oli Jos, Mr. ja Mrs. Sebastian. Phyllis ei päässyt mukaamme, koska lapsenlapsi oli kuumeessa.

Susannan mainostamat uppopaistetut kasvikset olivat aivan parhaita. Ravintolan pitäjäkin ihmetteli miten nopeasti ne hävisivät pöydästä, ja olisi tuonut niitä vain puolet pyydetystä määrästä. Kalaruoat olivat tosi tulisia. Vähän harmitti, ettemme ehtineet touhuta lasten kanssa, koska aika meni pakatessa arviointikeskusteluissa, pyykkihommissa ja parin tunnin ravintolaillallisella. Aamulla ehdimme hyvästellä osan lapsista ja työntekijöistä ennen lähtöä ja kyyneleiltä ei vältytty. 

Eilen ajettiin Lake Bogorialle, siellä oli tosi lämmin (+36 päivän ylin), vesi oli tosi korkealla ja rantatiet osin veden alla. Käytiin kuumilla lähteillä ja tytöt ottivat höyrykylpyjä. Tuhansien flamingojen lisäksi nähtiin Marabou-haikaroita, apinoita, paviaaneja, kilpikonnia, antilooppeja jne.

Matkalla Bogorialta Nakuruun pysähdyimme hunajakaupoille. Alueella on paljon mehiläisiä ja paikalliset saavat tuloja hunajan katukaupustelusta. Matkalla pysähdyimme vielä päiväntasaajalla pohjoisesta etelään. Osa matkalaisista ei oikein hyväksynyt tieteellistä selitystä puupalan kiertosuuntaan (Coriolis-ilmiö), mutta parempaakaan ei ollut tarjolla.

 Tänään ajamme Lake Nakurun luonnonpuistoon, jossa näemme toivottavasti sarvikuonon ja muita eläimiä. Lisäksi jatkamme matkaa Lake Naivashalle, jossa yövymme kaksi yötä. Tämän jälkeen jatkamme matkaa kohti Tansaniaa ja Kilimanjaroa…

Hemmottelua

Keskiviikkona pidimme kotipäivän. Kotipäivinä yleensä olemme pesseet pyykkejä, hoitaneet lapsia ja rentoutuneet normaalia enemmän, kun ei ole tarvinnut ajatella missä milloinkin pitää olla.

​Lapset kulkevat täällä usein fliplopit jalassa tai paljain jaloin ja koska ne usein unohtuvat matkalle, ovat jalat kovassa rasituksessa. Päätimme siksi tehdä heille jalkahoidot. Lapset olivat jännittyneitä. Aluksi pesimme heidän jalkansa, sitten teimme kuorinnan öljyllä ja sokerilla, lopuksi rasvasimme jalat. Eräskin pikkupoika oli kauhusta kankea, mutta huokaisi helpotuksesta, kun huomasi mitä teemme. Taisi hän jopa hieman laulaakin. Lasten jalkahoitojen jälkeen päätimme hemmotella myös työntekijöitä käsihoidoilla, johon kuului lopuksi kynsienlakkaus.

Perjantaina kävimme vierailulla kahdella lukiolla. Toinen lukio, Tapsagoi Highschool oli oikea maalaiskoulu ja siitä tuli osalle mieleen Louen maatalouspuoli. Olimme ajatelleet koulua isommaksi, mutta loppujen lopuksi se oli yllättävän pieni tai siltä se meistä tuntui. Vararehtori johdatti meidät ystävällisesti saavuttuamme rehtorin huoneeseen, jossa kirjoitimme nimemme vieraskirjaan ja odotimme, että saisimme oppaan esittelemään meille koulua. Siirryimme tyhjään luokkaan, jossa meille esiteltiin osa opettajista ja kun meille kerrottiin, että koulussa on 14 opettajaa ja opiskelijoita noin 300, olimme hämmästyneitä. 

Esittelyjen jälkeen vararehtori pyysi, että jakautuisimme neljään ryhmään ja hajaantuisimme eri luokkiin. Luokissa esittelimme itsemme ja vastasimme opiskelijoiden kysymyksiin. Heitä kiinnosti suuresti meidän koulujärjestelmämme. Opiskelijoita kiinnosti myös tietää Suomesta erilaisia asioita, kuten mitä me kasvatamme ja miksi kannattaa tulla Suomeen.

​

Toisella koululla, Cheplaskein poikakoululla, saimme pientä purtavaa ja juotavaa. Tämän jälkeen kiersimme eri luokissa ja esittelimme itsemme lyhyesti sekä vastasimme opiskelijoiden kysymyksiin. Pojat esittivät metsästystanssin, joka hurmasi tyttömme täydellisesti. Koululla on noin 350 opiskelijaa ja luokassa heitä saattoi olla jopa yli viisikymmentä. Keniassa koulupuvut kuuluvat asiaan. Kukaan ei pääse erottumaan muodikkaammilla vaatteillaan. No, tytöt olivat innoissaan tästä viimeisestä kouluvierailusta ja taisi ne 350 poikaakin olla innoissaan meidän tyttöjen vierailusta. Valokuvia otettiin ja Facebook tietoja vaihdettiin.

Sairaala

​​​​Jambo!

Eilen käytiin paikallisessa yliopistollisessa sairaalassa tutustumassa, joka on Kenian toisiksi suurin sairaala. Sairaalassa oli vuorokauden aikana n.1000 asiakasta, 400 lääkäriä ja 800 petipaikkaa. Petipaikkoja jouduttiin silti usein jakamaan, kun ne loppuivat kesken. Sairaalan hygieniataso oli todella alhainen verrattuna Suomen sairaaloihin, mutta paikalliseen tasoon nähden se oli korkealaatuinen paikka. Paikallisten lääkärien ja hoitajien palkat olivat ihan säälittäviä, sillä hoitajilla normaali kuukausipalkka oli n.70e ja lääkäreillä n.300e. Olimme aivan hämmästyneitä kun kuulimme, että sairaalan synnytysosaston nuorimmat synnyttäjät ovat kymmenen vuotiaita. Tällä periaatteella meillä jokaisella voisi olla useampi lapsi jo, osa voisi olla mummoja, osa isomummoja ja osa isoisoisomummoja. (siskolla pitäisi olla jo kuudessa polvessa jälkeläisiä, kun todellisuudessa niitä ei ole vielä yhtään) Kun kerroimme heille, että meilläpäin synnyttäjät voivat olla 40-vuotiaita, he olivat kauhuissaan.

 
Täälläpäin syöpä on yleistynyt ja syövän pelko on ohittanut HIV pelon. Ihmiset ovat alkaneet ymmärtää, että HIV on hoidettavissa, mutta syöpä ei. Oli surullista kuultavaa, kun hylättyjä lapsia oli odottamassa sairaalassa sijoituspaikkaa jopa yli vuoden ajan, tästä esimerkkinä se, että sijoituksiin ei yleensä huolittu cp-vammaisia lapsia, joten he joutuivat odottaa kauan aikaa paikkaa. Sairaalassa käynti herätti tunteita siitä, että kuinka meillä on hyvin asiat suomessa. Lisäksi pohdimme, että emme haluaisi asua täällä, tai ainakaan joutua paikalliseen sairaalahoitoon. Kävimme vierailun jälkeen shoppailemassa käsityökojuilla, josta mukaan tarttui jokaiselle jotain pientä. Takaisin orpokodille saavuttua, osa alkoi leipoa suklaabaanaanikookoskakkua illan läksiäisiä varten. Pidimme orpokodilla läksiäiset Hollantilaiselle Marikalle, jolla loppuu tänään vapaaehtoistyö täällä. Lapset esittivät useita lauluja ja tansseja Marikalle, sekä orpokodin henkilökunta lahjoitti hänelle kenialaisia asusteita.

Tarjosimme tekemäämme suklaakakkua ja popcorneja lapsille ja henkilökunnalle. Opettelimme lasten kanssa Jaakko kulta laulua swahiliksi, sekä opetimme heille saman suomeksi, jonka lauloimme myös Marikalle illan läksiäisissä kaanonissa. Koulupäivät lapsilla ovat hyvin pitkiä, sillä nuorimmillakin oppilailla (5-6v) koulupäivät kestävät suomalaisen työpäivän verran, jonka päälle he tulevat orpokodille tekemään vielä kotiläksyjä. Meistä on aivan järkyttävää ajatella, että me olisimme koulussa koko päivän. Meidän 8h päivätkin tuntuvat usein liian pitkiltä ja me olemme sentään aikuisia ja emme tarvitse enää sitä leikkiä, mitä nämä lapset vielä tarvitsevat. Täällä ihmiset eivät valitse itse ammattejaan, vaan ammatti valitsee heidät koulumenestyksen mukaan. Tilaisuus on otettava vastaan, jos semmoinen eteen tulee.

Me mietimme, että meistä ei olisi mihinkään peruskoulun arvosanojen perusteella. Täällä ollessa olemme paljon oppineet ja mahtavia kokemuksia saaneet. Ollaan opittu arvostamaan arkisia ja ennen pieniä asioita kotimaassa, kuten lämpimät suihkut, vetävät ja hajuttomat vessat, kunnollinen vessapaperi, pehmeät patjat, yleinen siisteys, liikennesäännöt, ja tasaiseksi päällystetyt tiet. Arvostamme myös paikallista ilmastoa, aurinkoa, ihmisten ystävällisyyttä, luonnonmukaista ruokaa ja yöllistä tähtitaivasta teepaitakelissä.

​