Sairaala

​​​​Jambo!

Eilen käytiin paikallisessa yliopistollisessa sairaalassa tutustumassa, joka on Kenian toisiksi suurin sairaala. Sairaalassa oli vuorokauden aikana n.1000 asiakasta, 400 lääkäriä ja 800 petipaikkaa. Petipaikkoja jouduttiin silti usein jakamaan, kun ne loppuivat kesken. Sairaalan hygieniataso oli todella alhainen verrattuna Suomen sairaaloihin, mutta paikalliseen tasoon nähden se oli korkealaatuinen paikka. Paikallisten lääkärien ja hoitajien palkat olivat ihan säälittäviä, sillä hoitajilla normaali kuukausipalkka oli n.70e ja lääkäreillä n.300e. Olimme aivan hämmästyneitä kun kuulimme, että sairaalan synnytysosaston nuorimmat synnyttäjät ovat kymmenen vuotiaita. Tällä periaatteella meillä jokaisella voisi olla useampi lapsi jo, osa voisi olla mummoja, osa isomummoja ja osa isoisoisomummoja. (siskolla pitäisi olla jo kuudessa polvessa jälkeläisiä, kun todellisuudessa niitä ei ole vielä yhtään) Kun kerroimme heille, että meilläpäin synnyttäjät voivat olla 40-vuotiaita, he olivat kauhuissaan.

 
Täälläpäin syöpä on yleistynyt ja syövän pelko on ohittanut HIV pelon. Ihmiset ovat alkaneet ymmärtää, että HIV on hoidettavissa, mutta syöpä ei. Oli surullista kuultavaa, kun hylättyjä lapsia oli odottamassa sairaalassa sijoituspaikkaa jopa yli vuoden ajan, tästä esimerkkinä se, että sijoituksiin ei yleensä huolittu cp-vammaisia lapsia, joten he joutuivat odottaa kauan aikaa paikkaa. Sairaalassa käynti herätti tunteita siitä, että kuinka meillä on hyvin asiat suomessa. Lisäksi pohdimme, että emme haluaisi asua täällä, tai ainakaan joutua paikalliseen sairaalahoitoon. Kävimme vierailun jälkeen shoppailemassa käsityökojuilla, josta mukaan tarttui jokaiselle jotain pientä. Takaisin orpokodille saavuttua, osa alkoi leipoa suklaabaanaanikookoskakkua illan läksiäisiä varten. Pidimme orpokodilla läksiäiset Hollantilaiselle Marikalle, jolla loppuu tänään vapaaehtoistyö täällä. Lapset esittivät useita lauluja ja tansseja Marikalle, sekä orpokodin henkilökunta lahjoitti hänelle kenialaisia asusteita.

Tarjosimme tekemäämme suklaakakkua ja popcorneja lapsille ja henkilökunnalle. Opettelimme lasten kanssa Jaakko kulta laulua swahiliksi, sekä opetimme heille saman suomeksi, jonka lauloimme myös Marikalle illan läksiäisissä kaanonissa. Koulupäivät lapsilla ovat hyvin pitkiä, sillä nuorimmillakin oppilailla (5-6v) koulupäivät kestävät suomalaisen työpäivän verran, jonka päälle he tulevat orpokodille tekemään vielä kotiläksyjä. Meistä on aivan järkyttävää ajatella, että me olisimme koulussa koko päivän. Meidän 8h päivätkin tuntuvat usein liian pitkiltä ja me olemme sentään aikuisia ja emme tarvitse enää sitä leikkiä, mitä nämä lapset vielä tarvitsevat. Täällä ihmiset eivät valitse itse ammattejaan, vaan ammatti valitsee heidät koulumenestyksen mukaan. Tilaisuus on otettava vastaan, jos semmoinen eteen tulee.

Me mietimme, että meistä ei olisi mihinkään peruskoulun arvosanojen perusteella. Täällä ollessa olemme paljon oppineet ja mahtavia kokemuksia saaneet. Ollaan opittu arvostamaan arkisia ja ennen pieniä asioita kotimaassa, kuten lämpimät suihkut, vetävät ja hajuttomat vessat, kunnollinen vessapaperi, pehmeät patjat, yleinen siisteys, liikennesäännöt, ja tasaiseksi päällystetyt tiet. Arvostamme myös paikallista ilmastoa, aurinkoa, ihmisten ystävällisyyttä, luonnonmukaista ruokaa ja yöllistä tähtitaivasta teepaitakelissä.

​