Ensimmäinen Suomi-viikko lopuillansa, alkaa jo arki täällä kotopuolessa rullaamaan entiseen malliin.
Matkalaukut purettu (ainaki suurimmalla osalla), koulut ja työt taas alkaneet (paitsi minulla, Lauralla).
Tässä iloisin mielin nauretaan yhdessä ja muistellaan mennyttä reissua viimeisessä Afrikka-kokouksessa. Haikealta tuntuu, kun nämäkin kokoontumiset ovat nyt takanapäin, mutta uskon että tämä porukka pitää yhtä vielä kaiken tämän jälkeen.
Rahankeräys-aika ja itse matka on lähentäny meitä kovasti ja ollaan päästy tutustumaan toisiimme, niin hyviin kuin huonompiinkin puoliimme. Uskon että ollaan saatu toisistamme elinikäisiä ystäviä.
Mietiskellään tässä yhdessä mitä kaikkea ollaankaan opittu tästä projektista.
Porukalla nousee ensimmäisenä mieleen arvostus puhtaita posliinivessoja kohtaan, tai sitä että suihkusta tulee lämmintä vettä, tai että sieltä tulee vettä ylipäätään.. Eli siis todella itsestäänselvyyksiä täällä Suomessa, jotka ei ole itsestäänselvyyksiä kaikissa maissa, kuten ei ollut Keniassa.
Nyt aivan uudenlaista kunnioitusta löytyy suomalaista turvallista terveydenhoitoa kohtaan, tytöt meinaa että täällä uskaltaisi jopa synnyttää..
Tasa-arvo ei todellakaan toteudu kaikkialla maailmassa samoin kuin Suomessa.
Projekti on opettanut meille taloudellista ajattelutapaa, jota ollaan opittu käyttämään rahankeräyshankkeen aikana varoja kerätessä ja myöhemmin matkalla ynnätessä mitä mikäkin tulee meille maksamaan. Käytännön matematiikka ja rahojenhallinta on myös tullut tutuksi.
Yhteistyö- ja sosiaalisen kanssakäymisentaidot on ollut tarpeen monen tomeran neitokaisen ja miehen tehdessä tiivistä yhteistyötä keskenään.
Ongelmanratkaisukykyä on vaadittu useampaan otteeseen, väliin tuntui että koko matka on aivan mahdoton tavoittaa, kun työtä piti tehdä koulun ohella niin paljon, tuntui että koko vapaa-aika siihen meni. Mutta se opetti meille sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta. Kaikki ryhmäläiset on sanonut nyt jälkeenpäin, että vaikka unelman toteuttaminen vaati erittäin työntäyteiset kaksi vuotta, oli se sen arvoinen kokemus.
Keniaan saapuminen oli varsinainen kulttuurishokki. Niin täysin erilaiseen kulttuuriin tuleminen vähän pelotti, ja niiden aivan erinnäköisten ja oloisten ihmisten kohtaaminen jännitti. Ja se englanti...
No, ollaan opittu kohtaamaan erilaisuutta ja hyväksymään se, nyt voimme paremmin ymmärtää Suomeen tulleita maahanmuuttajia, kun tiedämme miten heidän taustallaan voi olla täysin erilainen kulttuuri kuin meillä. Heillä voi olla samanlainen kulttuurishokki kuin meillä oli Nairobin lentokentälle astuessamme. Kerrottuna 100:lla, koska useimmiten heillä ei ole oppaita ja private-kuskeja jotka perehdyttävät maan tapoihin..
Ja kaikki, aivan kaikki ylittivät kielikynnyksensä ja puhuivat ENGLANTIA! Vaikka ei niin olisi osannutkaan, mutta ei se mitään, vähän välillä nauratti siinä mongertaessa mutta kyllä aina joku auttoi ja lopulta asia tuli ymmärretyksi. Loppureissusta kaikki jo tunsivat osaavansa puhua niin hyvin englantia, että Helsinki-Vantaan letokentälläkin huomaamatta puhui sitä suomalaisille myyjille ja lentovirkailijoille.
Rohkeutta on vaadittu monissa tilanteissa, ja omia rajojamme ollan rikottu aivan urakalla. Heti ei uskoisi kuinka ovelta-ovelle kauppaaminen ja outojen ihmisten kohtaaminen vaatiikaan rohkeutta ja esiintymistaitoa. Saatikka sitten kahvion pito.. Siinä toinen hyvä esimerkki missä laskupäätä on saanut käyttää. Laskimetkaan eivät pysy vauhdissa kun jono taipuu aulanpoikki aina hissille saakka. Kahviota ja myyjäisiä varten on kaikkien ollut pakko opetella leipomaan, ja leivottuhan me ollaanki, voi pojat! Ja leipoa ei voi ilman kaupassa käyntiä ja keittiön siivoamista.. Kotitaloustaidot kasvaa kohisten kokemattomammillakin!
Ollaan saatu monia monia onnistumisen kokemuksia, epäonnistumisen ja toivottomuudentunteiden lisäksi. Myös ikävempiä tunteita on siedettävä, niistä kyllä selvitään ja ne kuuluvat elämään ja varmasti kaikkiin projekteihin. Ollaan opittu luottamaan itseemme ja toisiimme eri tilanteissa, ja siihen että vastoinkäymisistä selvitään. Myös pyytämään apua jos sitä on tarvinnut. On ollut hienoa kokea ja nähdä kuinka ympärillämme elävät ihmiset ihmiset tsemppaavat ja haluavat auttaa.
Ei voi liikaa teitä kiitellä, kiitos tuhannesti teille ihanille jotka ootte kuunnellee meidän hehkutusta matkasta, tsempannee jaksamaan toivottomina hetkinä, ostanu samppoita, hammasharjoja ja vessa- ja talouspaperia, kaikenlaisia ihmeellisyyksiä mitä milloinki ollaan kaupattu.
Kiitos ko ootte jaksanu kärsivällisesti seisoa aulassa kahvion pitkässä jonossa, jokainen kolikko on menny tarpeeseen!
Kiitos niille, jotka on osallistunu järjestämään tapahtumia ja myyjäisiä. Ootte ollu mielessä reissun aikana muistellessa koko hankettamme.
Eipä me ensiavun harjoittelultakaan olla reissulla vältytty, milloin mitäkin ruhjeita ja palovammoja ollaan päästy paikkailemaan, murtuipa eräällä orpokodin lapsella käsikin urheilukisoissa. Ohjaustaidot ja vieläpä vieraalla kielellä on lasten kanssa touhutessa kehittynyt.
Kaikki ovat sitä mieltä että vaikka täydellisiä hoitajia ei ollakkaan, ja meillä on kovasti vielä opittavaa, tätä mitä ollaan tässä projektissa koettu ja opittu elämästä ja ihmisyydestä, ei voisi ikinä oppia koulunpenkillä istumalla.
Loppukevennykseksi on ihan pakko kirjottaa Elisojen markkinointi-lausahdukset eräänä epätoivoisena iltana ovelta-ovelle kaupatessa.. Se on aika raskasta puuhaa ja loppuvaiheessa alkoi mennä jo aivan senat sakasin :)
" Olemme lähihoitajaopiskelijoita Afrikasta"
" Ollaan menossa orpokuussa elokotiin"
Ei siinä jää asiakkaidenkaan kasvot totiseksi, saadaan olla onnellisia kun ollaan aiheutettu niin paljon hilpeyttä muissakin ihmisissä kommellustemme ansiosta. :) Ja positiivisuus kannattaa; - Kaikki ostavat jotain, kannatuksen vuoksi!
- Laura-
