UNELMANA AFRIKKA – MITÄ OPITAAN?

Mikä idea Unelmana Afrikalla on?

Sitä minäkin olen aina välillä miettinyt, kun olen koulupäivän päätteeksi tavannut opiskelijoita, kohdannut monenlaisia vastoinkäymisiä ryhmissä, pohtinut että saadaanko rahat kasaan? Mutta aina matkalla minulle on kirkastunut ydinajatus toiminnasta. Se valtava oppi ja kokemus minkä opiskelijat saavat. Silloin kokee opettajana olevansa oikeassa paikassa ja oikeissa tehtävissä. Näkee miten ajatukset alkavat pyöriä opiskelijoiden päässä, kuulee ääneen ihmettelyä ja hyviä kysymyksiä opiskelijoiden suusta. Osaan kuvitella itseni istumassa pakettiautossa hymy korvissa asti miettien, että eihän opettaminen voi olla näin helppoa.

Mitä siellä sitten oikein opitaan?

Jokainen osallistuja oppii matkan varrella valtavasti itsestään. Omista tavoista toimia ryhmässä ja osana ryhmää. Omista rajoista, omasta jaksamisesta ja näkemyksistä asioiden suhteen. Projekti on samalla itsetutkistelumatka. Moni jättäytyy matkan varrella pois, tunnistaen omat voimavarat ja jaksamisen rajat. Tämä on myös tärkeä taito tuleville ammattilaisille.

Asioihin tarttuminen, rohkeus, joustavuus, ongelmanratkaisu- ja tiimityötaidot, oma-aloitteisuus, yrittäjämäinen toiminta, stressin sieto kyky, itsetunnon ja ammatillisuuden vahvistuminen puolestaan ovat asioita jotka kehittyvät matkan varrella tavoitteen eteen työskenneltäessä. Opiskelijoilla on kynnystä lähteä ovelta ovelle myymään esimerkiksi karkkia, vessapaperia ja arpoja. Tavoitteen saavuttamiseksi myydään erilaisia juttua hammasharjoista cd-levyihin, leivotaan myyjäisiin ja kerätään lahjoituksia kirpputoritoimintaa varten. Joulunalusaika on aina riitojen ja turhautumisen purkautumisen aikaa, kun tekemistä on paljon. Tällöin päästään hiomaan tosissaan vuorovaikutustaitoja ja tunnistamaan erilaisia rooleja ja toimintatapoja muissa ryhmäläisissä. On hienoa, kun opiskelija huomaa, että joku ryhmäläisistä sanookin asioita eri tavalla ja pohtii voisiko itse toimia tilanteessa eri tavalla. Tilanteesta rakentuukin yhtäkkiä monisäikeinen oppimistapahtuma jossa opiskelija tekee hyviä oivalluksia itsestään ja muista ryhmän jäsenistä.

Kulttuurin tuomat kokemukset

Matka Afrikkaan on aina ryhmäläisille iso kulttuurishokki. Useat ryhmäläisistä eivät ole ikinä olleet lentokoneessa tai erossa omasta perheestä pitkää aikaa, joten vieraalle maaperälle, vieraisiin tapoihin ja kulttuuriin astuminen on iso juttu. Reikälattia vessoihin tottuminen vie aikaa ja ötökät pelottavat. Voi olla hämmentävää kohdata ihmisiä, joiden käsitys omasta reviiristä on täysin päinvastainen, kuin mihin Suomessa olemme tottuneet. Oman terveyden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden huomioiminen on matkalla jokapäiväistä. Pitää seurata mitä juo, juoko tarpeeksi, mitä syö, miten suojautuu auringolta ja mihin on turvallista mennä. Opiskelijat monesti ihmettelevätkin, että mistä meillä Suomessa oikein valitetaan, kun meillä kaikki perusasiat toimii ja on kunnossa? Miksi ihmiset Keniassa ovat niin ystävällisiä ja hymyileviä, vaikka ruoka, terveys, puhtaus ja katto pään päällä ei ole taattua? Opiskelijat osaavat arvostaa matkan jälkeen toimivia vessoja, suihkuun pääsemistä ja vieläpä lämmintä sellaista. Kulttuurishokki voi iskeä takaisin tullessa. Miksi suomalaiset eivät auta, jos tarvitsee apua, miksi toisia ei tervehditä tai katsota silmiin?

Orpokodilla työskentely ja tutustumiskäynnit tuovat mukanaan toimimista vaihtelevissa ja haasteellisissa ympäristöissä, erilaisuuden kohtaamista ja hyväksymistä. Englannin kielen käyttäminen on myös ollut haaste usealle ryhmäläiselle. On kiva kuulla matkalla huudahduksia, että näin englanniksi unta viime yönä. Se ilo mikä oppimisen ja onnistumisen kokemuksesta syntyy. Opiskelijamme kiteyttää tämä asian hyvin blogissamme: ”Kaikki ovat sitä mieltä että vaikka täydellisiä hoitajia ei ollakkaan, ja meillä on kovasti vielä opittavaa, tätä mitä ollaan tässä projektissa koettu ja opittu elämästä ja ihmisyydestä,  ei voisi ikinä oppia koulunpenkillä istumalla.”

- Susanna Malin

Viimeisiä viedään

Perjantaina lähdettiin Fish Eagle Inn:stä kohti Kilimanjaroa, Moshia. Matkustimme perjantaina koko päivän, ensin safari autoilla ja Nairobissa vaihdoimme yhteiseen bussiin, jolla matka jatkui. Kenian ja Tansanian rajalla rajamuodollisuudet sujuivat nopeasti. Perille päästiin illalla pimeään aikaan ja kaikki oli todella nälkäisiä. Hotellille päästyä hotellin johtaja tuli meitä vastaan, saimme huoneet ja pääsimme illalliselle. Heti illasta jouduimme alkamaan laskea rahoja, sillä meillä ei ollutkaan puolihoitoa varattuna, joten siis illallinen ei hintaan kuulunut. Ruoka kumminkin syötiin ja saatiin maksettua ryhmän rahoista.

Lauantai aamuna suurin osa porukasta lähti vaeltamaan Kilimanjarolle. Bussi lähti kohti Marangu Gate:a, joka sijaitsi 1860 metrin korkeudessa. Vaeltamaan lähtemisen kanssa tuuhisteltiin, sillä kaikkien tuli ensin kirjoittaa nimet, passinumero, ikä, paikkakunta ja maa vieraskirjaan. Portilta vuokrattiin myös sadetakit, osa sai aika koomisia kokoja.

Huomasimme, että paikallisilla kantajilla on kova kunto, sillä he kantoivat sekä ylös että alas turisteille retkeilytarvikkeita. Isot rinkat selässä ja pään päällä n.20kg muuta tavaraa säkissä. Samalla tunsimme olomme hyvin heikko kuntoisiksi, sillä meillä oli vain pienet reput selässä ja silti puuskutimme. Paikallisilta kuului moneen otteeseen ’pole pole’ eli ’hitaasti’ ’hitaasti’.

Matkaa tuli 8km verran yhteen suuntaan ja päivän aikana nousua 840m, joka suoritettiin n. neljässä tunnissa. Reitti kulki läpi sademetsän, joka ylemmäs noustessa muuttui vähitellen risukoksi. Pienet muurahaiset kiusasivat alkumatkasta kiiveten lahkeiden vartta ylös ja sukkien sisään puremaan.  Matkan varrella välillä oli pimeää sumun vuoksi, välillä aurinko valaisi pilven lomasta.

Usealla oli matkan aikana ajatuksia luovuttamisen suhteen, oli pyörrytyksen, pahoinvoinnin ja päänsäryn tunnetta. Kun opas kertoi, että nousua oli jäljellä enää 10minuuttia, niin tuli tunne, ettei sitäkään enää jaksa nousta. Kun näimme Mandaran majojen kattoja, askel keveni huomattavasti. Tunne nousun päätepisteessä Mandara Hut:lla oli mahtava. Kun saavuimme takaisin hotellille, pilvet olivat väistyneet ja näimme Kilimanjaron huipun kaikessa komeudessaan.

Osa tytöistä jäi hotellille viettämään allas-päivää. Altaalla meitä vahti hotellin työntekijä monta tuntia, joka lopulta kielsi meitä syömästä omia eväitä altaalla.  Altaalla keksimme ruveta heittelemään toisiamme rosvon porras tekniikalla. Myöskin paikallisten elekielen tunnistamista harjoiteltiin suullisesti ja ilmeisen osuvasti. Ruokaa tilatessa huomasimme, että ruoka kannattaa tilata tuntia ennen kuin on nälkä, sillä ruoan valmistuksessa meni tunti. Ruoka oli silti äärettömän hyvää ja täyttävää.

Viimeinen majapaikka on ollut hyvä tasoinen. Tytöt tuumasivatkin, että hotellihuone näytti ihan hääsviitiltä, kuin oltaisiin häämatkalla. Olemme siis osanneet nauttia meidän viimeisistä illoista ja öistä. Nyt odotamme bussin lähtemistä kentälle. 20.40 lentokone starttaa kohti Amsterdamia ja Oulussa olemme maanantaina kello 17.00 (toivottavasti). PS. emme saaneet nettiä toimimaan, eli olemme jo kentällä odottamassa lentoa.....

Hell´s Gate

Olemme siis päässeet Lake Naivashalle. Kävimme eilen Lake Nakurun luonnonpuistossa. Näimme siellä yhden Big Fifesta, eli sarvikuonon. Meiltä jäi siis puuttumaan yksi kokonaisuudesta. Jännittävää oli nähdä safarimuurahaisten vaellus. Emme olisi halunneet kohdata niitä maassa, koska ne pystyvät syömään lihaa. Näimme myös tosi läheltä eläimiä, joita olemme nähneet jo aiemminkin, esimerkiksi seeproja. Paikalliseksi paloasemaksi nimesimme sarvikuonon pissaamisen, se oli kyllä koominen näky. Apinat esittelivät meille myös kaikennäköistä...lisäksi yksi autoistamme koki apinahyökkäyksen. Apina halusi tervehtiä tyttöjä hieman lähemmin, mutta taisi säikähtää lopulta kauheaa kiljumista, huitomista erilaisilla esineillä, tööttäämistä jne. Tyttöjen raportin perusteella tilanne oli aika sekava ja kuskikin teki ennätyssyöksyt etupenkiltä taakse avuksi. Kohta käännyimme keskimmäisessä autossa katsomaan viimeistä autoa kertoaksemme, että eka autoon hyökkäsi apina ja aloimme huutamaan, että teidän autossa on apina...


Lake Naivashalla kävimme eilen veneretkellä järvellä. Osa pelkäsi, koska veneet olivat pieniä ja kiikkeriä. Näimme hippoja ja useita erilaisia lintuja. Vesilintuja oli joka lähtöön ja suuret pelikaanit herättivät ihastusta. Out of Africa elokuvan kuvauksia oli tehty saarella, jonka edustalla kävimme veneellä.


Tänään lähdimme aamulla kohti Hell´s Gatea ja emme oikein tienneet mitä vastassa oli, joten olimme varustautuneet ja varautuneet hieman väärin. Poljimme 8 kilometriä pääportilta kohti kanjonia. Perille päästyämme jouduimme laskeutumaan liukkaita kiviä pitkin kanjonin pohjalle. Osa tytöistä sanoi, että me ei selvitä tästä hengissä. Näkymät olivat tosi huikeita ja huokailuja kuului tyttöjen suusta heidän ihastellessaan maisemia. Korkeanpaikan- ja ahtaanpaikan kammot unohtuivat näkymien myötä. Olimme aika väsyneitä ja nälkäisiä, kun aloitimme pyörämatkan takaisin pääportille paahtavassa auringossa. Juotavat olivat tuossa vaiheessa jo aika lopussa. Sisko meni liftillä yhden opiskelijan kanssa portille kipeän jalan vuoksi. Tämän matkan ensimmäinen ripulisairastaja jäi reissusta pois sekä hänen kaverikseen jäänyt opiskelija. Hell´s Gatella oli kuvattu Tomb Rider (Elämän lähde) elokuvaa.

Kolme rohkeaa jäi kokeilemaan kalliokiipeilyä puiston portin lähelle. Heillä riitti vielä voimaa kiipeilyyn, kun me muut olimme ihan puhki ja haaveilimme kylmästä juotavasta ja suolaisesta syötävästä. Nyt ollaan lähdössä kohta illalliselle ja viimeinen yö Kenian puolella alkaa. Huomenna suuntaamme kohti Tansaniaa, jossa odottavat vielä viimeiset matkamme kokemukset...

Uusia tuulia

Ollaan Nakurussa aamupalapöydässä. Olimme liian väsyneitä kirjoittamaan blogia eilen illalla. Lähdimme aamulla seitsemältä Lewalta, matkustimme koko päivän ja saavuimme kohteeseen illalla auringonlaskun aikaan.

Orpokodilla tytöt laittoivat hiuksiin pikkulettejä, oli tosi halpaa. Esimerkiksi Satulle laitettiin jatkojen kanssa lettejä n. 4 tuntia hintaan 500 Shillinkiä (n 5€). Kävimme myös viimeisenä iltana syömässä kiinalaisessa ravintolassa Eldoretin keskustassa. Mukanamme oli Jos, Mr. ja Mrs. Sebastian. Phyllis ei päässyt mukaamme, koska lapsenlapsi oli kuumeessa.

Susannan mainostamat uppopaistetut kasvikset olivat aivan parhaita. Ravintolan pitäjäkin ihmetteli miten nopeasti ne hävisivät pöydästä, ja olisi tuonut niitä vain puolet pyydetystä määrästä. Kalaruoat olivat tosi tulisia. Vähän harmitti, ettemme ehtineet touhuta lasten kanssa, koska aika meni pakatessa arviointikeskusteluissa, pyykkihommissa ja parin tunnin ravintolaillallisella. Aamulla ehdimme hyvästellä osan lapsista ja työntekijöistä ennen lähtöä ja kyyneleiltä ei vältytty. 

Eilen ajettiin Lake Bogorialle, siellä oli tosi lämmin (+36 päivän ylin), vesi oli tosi korkealla ja rantatiet osin veden alla. Käytiin kuumilla lähteillä ja tytöt ottivat höyrykylpyjä. Tuhansien flamingojen lisäksi nähtiin Marabou-haikaroita, apinoita, paviaaneja, kilpikonnia, antilooppeja jne.

Matkalla Bogorialta Nakuruun pysähdyimme hunajakaupoille. Alueella on paljon mehiläisiä ja paikalliset saavat tuloja hunajan katukaupustelusta. Matkalla pysähdyimme vielä päiväntasaajalla pohjoisesta etelään. Osa matkalaisista ei oikein hyväksynyt tieteellistä selitystä puupalan kiertosuuntaan (Coriolis-ilmiö), mutta parempaakaan ei ollut tarjolla.

 Tänään ajamme Lake Nakurun luonnonpuistoon, jossa näemme toivottavasti sarvikuonon ja muita eläimiä. Lisäksi jatkamme matkaa Lake Naivashalle, jossa yövymme kaksi yötä. Tämän jälkeen jatkamme matkaa kohti Tansaniaa ja Kilimanjaroa…