Ensi viikolla tähän aikaan istumme jo koneessa matkalla Amsterdamista Nairobiin. Aika käy jo vähiin valmisteluiden osalta. Matkasuunnitelmaa on jo jouduttu muuttamaan Mombasan terrorivaroituksen vuoksi ja Lariam (malarianestolääke) on tehnyt jo parille ottajalleen tepposia, joten lääkityksiä vaihdellaan vielä viimetingassa. Hyvä siis, että aloitimme varoiksi aiemmin lääkkeen testaamisen, kiitos terkkari Hilkan!
Olemme saaneet paljon viemisiä Keniaan (lasten vaatteita, leluja, koulutarvikkeita yms.). Matkalaukut on jo siis täynnä. Tänään ollaan soiteltu ja varmisteltu kilorajoja ja yritetään vielä saada menomatkalle huojennusta ylikiloille. Jos saisimme kaikki lahjoitetut tavarat mukanamme menemään.
Muuttunut aikatalumme on vähän päälaellaan, eli olemme menossa heti matkan aluksi Masai Maraan katsomaan Kenian ihmeellistä luontoa ja eläimiä ja jos olemme onnekkaita näemme osamme antilooppien suuresta vaelluksesta. Tarkoitus oli matkan lopuksi ottaa tällaisia toisenlaisia kohteita orpokodissa työskentelyn päätteeksi. No, varoituksen sanana myös, että voi olla, että pääsemme tietokoneiden ääreen vasta 7. tai 8.8., eli voi mennäkin aikaa kuulumisten kirjoittamiseen. Yritämme kuitenkin järjestää jotenkin, vaikka kännykällä lyhyesti :-)
Koti-ikäväämme helpottaa, jos jaksatte meitä muistaa kommenteilla Suomesta, eli kirjoitelkaahan meillekin kommentteja (niin saamme tirautella muutaman kyyneleen internetkahvilan pitäjien iloksi)!
- Susanna
Tässä blogissa pääset seuraamaan Unelmana Afrikka ryhmien kokemuksia ennen matkaa, matkalta ja matkan jälkeen.
keskiviikko 25. heinäkuuta 2012
perjantai 17. helmikuuta 2012
Matkan järjestelyt kovassa vauhdissa
Nyt on uusi opiskelijaryhmä jo lähellä Unelmaansa. Vielä puuttuu rahaa matkakassasta, mutta ei niin paljoa. Jokaisella on nurkat täynnä vessa- ja talouspaperisäkkejä, suklaata, hammasharjoja ja kaikkea muuta kivaa. Opiskelijat miettivät, että uskaltavatkohan kaverit ja sukulaiset kohta tulla kylään, kun on aina jotain myytävää.
Matkalle starttaamme 31.7. lentämällä Helsinkiin. 1.8. aamulla lähtee kone aikaisin kohti Nairobia. Nyt on saatava vielä jonkin verran rahaa kasaan ja myytyä kaikki myynnissä olevat tuotteet pois. Kova työ matkan järjestämisessä on, mutta uskon matkan palkitsevan sen kaiken tehdyn työn.
Nyt on opiskelijoilla kehittynyt taito miettiä, että mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. He miettivät omaa jaksamistaan ja laskeskelevat, että mitä tuon asian eteen täytyy tehdä ja paljon siitä voi saada ja mitä toisen asian eteen... Mielestäni hyvä taito oppia ajattelemaan omaa jaksamista ja suhteuttaa sekä aikatauluttaa tekemistään sen mukaan. Työn ja temisen organisointitaitoa parhaimmillaan, hienoa opiskelijat!

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011
Mombasa
Terveisia Mombasasta!
Nyt ollaan syoty monipuolisesta seisovasta poydasta. Hotelli on hieno kaikin puolin. Tanaa melkein kaikki (ei Anni ja Terhi) kavi snorklaamassa tuossa edustalla olevalla koralliriutalla. Oli hieno kokemus! Nahtiin paljon kaloja ja uitiin kunnon kalaparven keskella, kun niita houkuteltiin leivan avulla. Monilla on myos kuvia hamahakkimeritahden kanssa, joka yritti kovasti luikerrella karkuun. Merivesi oli aivan ihanan lamminta, koska riutta rajoittaa aamupaivalla veden pienemmaksi altaaksi. No, saldona kylla melkein kaikilla iho palanut jostakin (hartiat enimmakseen). Nyt sitten koitetaan parannella ja viilentaa ihoa. Huominen paiva viela taalla rannikolla, sitten meneekin se tiistai matkustuspaivana. Ajomatka on kylla pitka ja rankka.
Anette ja Elli yllatettiin eilen illallisella kakuilla - Ellille synttarikakku ja Anetelle valmistujaiskakku. Kakut tuli melkoisen saattueen ja saestyksen kera! Opiskelijat ovat kommentoineet reissua, etta kaikin puolin antoisa ja monipuolinen reissu. Monenlaista kokemusta ja nahtavaa.
Jotkut ovat sanoneet, etta taalla on tullut unirytmia, kun jouduttu heraamaan aikaisin ja lahtea liikenteeseen. Moni on myos tuumannut, etta pakko paasta joskus takaisin tanne :-)

perjantai 3. kesäkuuta 2011
Safari
Tervehdys Nairobista!
Olemme laittamassa nukkumaan huomista 8 tunnin ajomatkaa varten. Paasemme vihdoin nakemaan Mombasan rannat. No, takana on kuitenkin hienot safari-kokemukset! Lake Nakurulla naimme paaasiassa lintuja ja niita oli paljon! Sarvikuonot myos bongattiin siella seka aika maara paviaaneja. Olimme Lake Nakurulla yhden yon ja sen jalkeen suuntasimme kohti Maasai Maraa. Kavimme eilen iltapaiva ajelun Maasai Marassa ja mahtavimpana kokemuksena eiliselta jai varmaan mieleen 16 leijonan puhvelivaijytys. Olivat saalistamassa ja hiipivat pikkuhiljaa puhvelilaumaa kohti, VAU! Tana aamuna menimme puoli seitsamalta viela uudelle kierrokselle ja 12 leijonaa oli syomassa viimeisia rippeita antiloopista. En tieda oliko noita samoja eilisia leijonia, mutta saalista oli tullut. Naimme myos elefantteja, kirahveja, magnusteja, seeproja, vesipuhveleita, villisikoja jne.
Lisaksi kavimme maasaikylassa, jossa miehet tanssivat meille. Osa opiskelijoista sanoi, etta se oli aika pelottavaa se tanssi. Lisaksi esittelivat kylaansa seka saimme vierailla heidan kodeissaan (taloissa, jotka oli rakennettu lehmanlannasta, heinasta ja puuta tukirakenteina). Istuimme siella pimeassa ja aluksi ei nahty mitaan. Sitten kun silma tottui pimeaan, niin alkoi nahda. Oli tosi hieno kokemus.
Suurimmalla osalla on hienot afrikkalaiset letit paassa ja paikalliset kommentoivat hienoiksi.Kokemuksia on kertynyt laidasta laitaan! Nyt on ollut ensimmainen passi + rahat hukassa, mutta ne ovat matkalla tanne Nairobiin (pitaisi tulla ennen aamuista lahtoamme). Lisaksi on ollut hieman mahavaivoja, mutta ei kenellakaan sen pahempia. Koti-ikava taitaa painaa useammalla, mutta onneksi on tekemista ja nahtavaa, niin aika menee nopeaa. Viikon kuluttua olemme jo kotona. Nyt odotamme Mombasan kuuman kosteaa ilmaa ja ihania valkoisia rantoja!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)